Tänäänkin on hyvä päivä juosta.

"En jaksa juosta yhtään. Voinko silti tulla Juoksukouluun?"

Meiltä kysytään lähes päivittäin, voiko Juoksukouluun tulla, jos pohjakunto on nollissa, jos ei jaksa juosta askeltakaan tai ylipäätään säännöllinen liikkuminen on ollut lyhyellä tai pitkällä tauolla.

Lyhyt vastaus: ehdottomasti kyllä.

Juoksukoulu Startin treenit vedetään tasoryhmissä, joissa voi aloittaa myös kävellen. Koko kurssin tavoitteena on löytää sopivan rauhallinen tapa edetä, jotta jokainen osallistuja oppii jaksamaan paremmin ja meno alkaa tuntumaan miellyttävältä. Tasoportaat tarkentuvat, kun ryhmä kokoontuu ensimmäisen kerran, mutta esimerkiksi näin:

Treenikerta 1:

Esim. 40 min. kevyttä liikkumista + pienet verryttelyt ennen/jälkeen. 

Tasoryhmä 1: Aluksi koko matka/aika kävellen, pala kerrallaan kohti juoksua

Tasoryhmä 2: 2 min. juosten, 3 min. kävellen

Tasoryhmä 3: 4 min. juosten, 1 min. kävellen

Tasoryhmä 4: koko lenkki juoksuaskelin

Treenikerta 1,2,3...

– Pienin askelein piteneviä harjoitusaikoja

Sunnuntain yhteislenkit:

– Tunnin rento lenkki, edelleen tasoryhmissä, joissa vauhti määräytyy hitaimman mukaan. Kaveria ei jätetä!

Luennot:

– Luentokerroille on hyvä varata aikaa kaksi tuntia, ellei vähän päällekin, sillä erilaisia kysymyksiä saattaa tulla paljon. Ja toivottavasti tuleekin.

– Jokaiseen luentopäiväänkin kuuluu liikuntaosio, jossa oppeja sovelletaan omaan tekemiseen yksinkertaisin askelin. 

– Ravintoasioita käydään toki läpi istualtaan, mutta esimerkiksi tekniikan ja kehonhuollon osalta tulee ensin vähän teoriaa ja havainnollistavia videoita, sitten riennetään käytönnön harjoitteiden pariin.

Kysy vapaasti mitä tahansa mieltä askarruttavia asioita sähköpostilla info@juoksuliike.fi tai vaikkapa Facebookissa yksityisviestillä. Vastaamme varmasti. :)

Tervetuloa mukaan Juoksukoulu Starttiin ympäri Suomen!